Kesän 2013 maksut

Ajankohtaisia ilmoituksia.

Valvoja: Seagal

Kesän 2013 maksut

ViestiKirjoittaja Heitto » Ma 01.07.13 11:09

Tällä kaudella otamme käyttöön taas ns. kesämaksun, joka kattaa kesätreenit. Kaikki jotka käyvät kesätreeneissämme maksavat 30 euroa. Ihan siitä ainoasta kerrasta kesässä ei vielä tarvitse maksua maksaa mutta muutamasta kerrasta maksun sietää jo maksaa.

Seuran tili on Nordeassa numerolla 143930-113426 tai IBANillä FI69 1439 3000 1134 26. Maksuja maksaessanne käyttäkää viitenumera: 5555 (Viitteellisistä maksuista menee pienemmät tariffit.)

Maksut on nyt lisätty jäsentilijärjestelmään suurimmalle osalle joita olen itse nähnyt treeneissä. Lisäilen kesämaksuja henkilöille sitä mukaan kun tarvetta vielä tulee (näissä tapauksissa eräpäivä on hieman myöhäisempi). Toive on että kaikki maksaisivat maksunsa eräpäivään 5.8.2013 mennessä. Seuran kassa on tällä hetkellä varsin tyhjä eikä puskuria ole paljon.

Jos näette seuran ulkopuolisia harkoissa käviöitä muistuttakaa heitä myös maksusta, on kaikkien etu koko kautta varten saada maksut kerättyä. Meillä on myös tällä kaudella VeHun kanssa sopimus että he voivat käydä meidän kesätreeneissä kuluitta, vastineeksi siitä että käymme heidän treeneissä kauden aikana.
Toni - Ohiheittävätakamies#42
Avatar
Heitto
Admin, Sihteeri, Talousvast., Paitavast.
 
Viestit: 1191
Liittynyt: Ke 11.10.06 14:25
Paikkakunta: Tampere / Annala

Paluu Seura

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä

cron