All-Starsin voittoputkelle jatkoa Hervannassa

Perjantai-illan riemuksi All-Starsin kotiluolaan saapui tuttu kilpakumppani Tampereelta, ERP-BC. Historia puolsi tiukkaa kohtaamista; All-Stars oli voittanut kaikki aiemmat Hervannassa pelatut kohtaamiset, kun taas ERP oli vienyt kauden alla Norssilla pelatun harjoitusottelun selkeällä erolla.

Ottelu lähti liikkeelle hieman tukkoisesti All-Starsin yrittäessä tukkia korinalustaa paikkapuolustuksella ERPin, Ilkka Virtasen johdolla, repiessä Tähdistön puolustusta riekaleiksi kolmen pisteen heitoilla. Hyökkäyspäässäkään heitot eivät löytäneet korirengasta, ja ensimmäisellä erätauolla ero olikin kuusi pistettä ERPin hyväksi. Toiselle jaksolle All-Stars vaihtoi tuttuun miespuolustukseen, ja nopeilla hyökkäyksillä sekä muutamalla onnistuneella kaukoheitolla hitaasti kuroi eroa kiinni. Tauolle mentäessä tilanne oli kääntynyt All-Starsin kahden pisteen johdoksi.

Kolmannelle jaksolle ERP siirtyi paikkapuolustukseen, jonka purkaminen aiheutti alkuun jälleen kerran ongelmia All-Starsille. Jakson puolivälissä otettuun aikalisään mennessä Tähdistö oli saanut tehtyä kokonaiset kolme pistettä, ja ERP oli jälleen karkaamassa. Aikalisällä saatiin kuitenkin käytyä koripallon alkeita läpi, ja jakson loppu oli Tähdistön hallintaa. Viimeiselle tauolle mentiin ERPin Aki Mäentakasen haamukolmosen myötä ERPin pisteen johdossa.

Viimeinen jakso edettiin kori korista, eron pysyessä korkeintaan kahdessa pisteessä puolin ja toisin. Jakson alussa aina luotettava Heikki Haavisto otti suurta roolia, mutta ottelun loppu oli Niko Kanniston näytöstä. Niko pussitti All-Starsin kahdeksan viimeistä pistettä, mukaanlukien ottelun voittokorin kun kellossa oli jäljellä viisi sekuntia. ERPin viimeinen yritys jäi torsoksi, ja pisteet jäivät kotijoukkueelle lukemin 82-80.

Ottelusta jäivät erityisesti mieleen vastustajan korin alla mellastanut Niko Kannisto, sekä energisesti pelannut All-Stars - debyyttinsä tehnyt Marko Toiminen. ERPiltä pisteitä pääasiassa kokosivat kaukaa tarkasti osunut Aki Mäentakanen, sekä vahvasti korin alla pyörinyt Sakari Patrikainen.

All-Starsin neljän ottelun voittoputken katkaisemista yrittää seuraavaksi varsin hyvin pelannut sarjanousija VK-LaPro. Jälleen kerran odotettavissa on tasainen vääntö.

 
Morbid All-Stars82 - 80ERP-BC
17-23, 25-17, 17-20, 23-204.12.2009 20:15Pohjois-Hervannan koulu, Tampere
Morbid Basket, TampereTuomarit: Niemelä Kari
ERP Basket Club, Tampere
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
24Kannisto Niko*F,Cx93-1022
32Haavisto Heikki*Fx623516
8Sievälä Janne*Gx245213
15Toiminen Marko*F -5-49
50Hyrsylä Jyrki*G -25-7
21Lankia Antti*Gx-2226
43Majava Ville*G -5--5
33Korhonen Tuomas*Cx-22-4
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
9Mäentakanen Aki Fx565925
18Patrikainen Sakari Cx764421
11Raatikainen Ville Gx235313
13Virtanen Ilkka Fx922-13
10Ikkelä Juha G,F ---44
7Pukkila Esa Gx--4-4
40Asumaniemi Arto   -----