Morbid Basketin alku pienoista vuoristorataa

Viime kaudella niukasti II-divisioonan viimeiseksi jätetty Morbid Basket sai pitää paikkansa alueen korkeimmalla sarjatasolla, kun kolmosdivisioonasta nousuhalukkuutensa osoitti ainoastaan porilainen BC Sisu ja lisäksi Kaarinan Ura onnistui tavoitteessaan nousta I-divisioonaan. Morbid Basket tavoittelee tälläkin kaudella sarjapaikan säilyttämistä pelaamalla, eikä sarjataulukon keskiryhmäänkään sijoittuminen ole kaukana. Päätavoitteena on esittää muutaman vuoden takaa tuttua koripallon pelaamista leveällä hymyllä, mikä pääsi viime kaudella hieman unohtumaan.

 

Kesän aikana joukkue osin uusiutui kokoonpanoltaan, kun Antti Partinen houkuteltiin takaisin Pirkkalan Viriin ja Hannu Haanpää tarttui TaNMKY:n syöttiin kerätä vakavasti otettava nousuehdokas I-divisioonaan. Mikko Pajari sen sijaan joutui valmistumisen lähestyessä jättämään palloilut vähemmälle. Myös monivuotinen kapteeni Teppo Hirstiö ripusti tossut naulaan ja taistelutahtoa nähdään vastedes Etelä-Suomen golf-kentillä.

Tilalle edustukseen nostettiin hieman yllättäenkin löydöt seuran alemmista joukkueista, kun kuopiolaislähtöinen Lauri Pitkänen ja Kouvojen kasvattu liittyivät joukkeen rinkiin. Lisäksi jalkojaan kentiltä sivussa parannellut palasi tositoimiin juuri kauden kynnyksellä.

Hetken aikaa puhtaalla pelillä

Morbid Basket aloitti kautensa Salossa, missä SalPa oli karistanut viimeisetkin kokeneet pelaajansa. Samalla joukkue on menettänyt kokeneen valmentajansa Bernard Harriksen.

Nuori ja innokas SalPa aiheutti aggressiivisuudellaan päänvaivaa astetta kankeammalle vastustajalleen. Sami Vartiainen kuitenkin kesti paineen ja toi palloa ylös ilman vaihtoja viimeistellen pelinrakentamisen ohella 12 pinnaa Morbidin voittaessa 80-78 (35-40). Voiton takuumiehinä olivat luonnollisesti myös sentterit Hannu Järvinen ja Elvis Okemu.

 
SalPa78 - 80Morbid Basket
16-17, 24-18, 15-26, 23-196.10.2007 16:00Urheilutalo, Salo
Salon Palloilijat, SaloTuomarit: Erkkilä Raimo, Lehtinen Kimmo
Morbid Basket, Tampere
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
4Erista Charles   -321116
8Ketonen Jaani Gx73-616
24Lehtonen Vesa Fx445-13
14Sharmarke Abdullahi G -3328
42Garmuev Aleksander   --527
7Akkanen Lauri  x-5--5
11Härmä Aleksanteri G 23--5
5Liljavirta Lauri G 3---3
9Liljavirta Mikko   -3--3
10Allos Klaus Fx---22
12Aakula Erkka Gx-----
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
21Järvinen Hannu*Cx346518
15Okemo Elvis*Cx744-15
41Mikkola Toni*F -26614
8Vartiainen Sami*Gx325212
23Talvitie Jukka*Fx25-29
9Haijanen Antti*Fx--527
45Syrjänen Janne*F -1-23
25Kokkala Juha*G,F 2---2
24Pitkänen Lauri*G,F -----

Myös sarjan ennakkosuosikki kovilla

IMG 3448_crop2Loimaa on järjestänyt palettinsa jälleen uusiksi. Tämänvuotisessa ruletissa kokoonpanosta jäivät pois kokeneet Erik Iltanen ja Mikko Arosilta. Korvaaviksi pelaajiksi loimaalaiset värväsivät Tampereelta kolmikon Pietu Kätkä, Jussi Korhonen ja Jura Ratia sekä vielä Ville Hurmeen. Yhteenlaskettuja mestaruussarjapelejä taitaa siis olla vielä reilusti enemmän tänä vuonna.

Meriiteiltään vaatimattomampi Morbid Basket taisteli Loimaata vastaan kuitenkin kunniakkaasti. Ennakkoluuloton Morbid runnoi pisteitä laajalla rintamalla ja räväytti erityisesti alun 10-0 -jaksolla. Uusi valmentaja Juha Valkama joutui käytännössä peluuttamaan koko ottelun parasta kuusikkoaan, jotta sai Morbidin pudotettua vauhdista vihdoin neljännellä jaksolla lukemin 82-91 (42-47). Erityisesti Jura Ratian hermot olivat rautaa vierasjoukkueen lopullisessa irtiotossa.

 
Morbid Basket82 - 91LoKoKo
29-26, 13-21, 22-21, 18-2310.10.2007 18:30Pohjois-Hervannan koulu, Tampere
SPECTATORS: 9
Morbid Basket, TampereTuomarit: Kaikkonen Juha, Alijärvi Ville
Loimaan Korikonkarit, Loimaa
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
15Okemo Elvis*Cx11411834
21Järvinen Hannu*Cx727218
45Syrjänen Janne*F 3--69
9Haijanen Antti*Fx2-226
41Mikkola Toni*F 23--5
24Pitkänen Lauri*G,F 22--4
8Vartiainen Sami*Gx-22-4
23Talvitie Jukka*Fx2---2
12Hurri Lauri*G -----
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
22Ratia Jura F 958527
25Kätkä Pietu Gx2106422
3Heinonen Petri  x5--813
2Kivinen Jani Fx332210
12Forsman Lasse Gx51--6
6Hurme Ville Fx2-226
7Aaltonen Eero F -23-5
8Seppäkoski Ise F ---22
21Lepola Akseli F -----
20Saario Teemu   -----
1Siren Jaakko*F -----

Hervannan herruudesta ei epäselvää

IMG 3643_crop2Kahden hyvän ottelun jälkeen Morbid Basket unohti m*nansa kotiin ja kävi höntsäilemässä Hervannan Tamppi Areenalla. Paikalliskamppailussa Pomppu ratkaisi taistelun heti ensiminuuteilla Morbid Basketia vastaan. Fyysisesti vahva ja taidokas Pomppu pystyi puolustamaan iholta MB:n tehottomaksi sekä ajautumaan huonoihin ja väkinäisiin rakoihin. Sen sijaan hyökkäyspäässä Pomppu esitti väliin melko lennokastakin heittopeliä Jaakko Rajamäen johdolla.

 
Pomppu85 - 56Morbid Basket
26-9, 18-11, 25-13, 16-2319.10.2007 19:00Tamppi Areena, Tampere
SPECTATORS: 6
Pomppu, TampereTuomarit: Siivonen Kalle, Mäki Paula
Morbid Basket, Tampere
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
15Rajamäki Jaakko G,Fx557623
55Rantamäki Antti G,F 444315
7Blomqvist Ilkka Fx626-14
21Kananen Juha*F 25-29
4Hiekkavirta Joonas G 2-237
9Pekkarinen Tatu*G,F,Cx52--7
10Arminen Juha C --6-6
33Valkonen Markus*Gx2--24
5Korhonen Jaakko G -----
20Pahlman Martti G -----
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
15Okemo Elvis*Cx744520
25Kokkala Juha*G,F --268
41Mikkola Toni*F -2237
10Salo Tatu*Fx---66
12Hurri Lauri*Gx-2-35
45Syrjänen Janne*F 212-5
23Talvitie Jukka*Fx-21-3
9Haijanen Antti*Fx--2-2

Raisiosta ei paljon kerrottavaa

Raisiossa Morbid Basket ei päässyt tuomarien salliman käsiviidakon läpi ja hävisi selkein numeroin RaiPS:lle 89-60. Morbidlaisia vaivasi sama vaisuus, kuin mitä nähtiin jo viikkoa aiemmin Pomppua vastaan. Sen sijaan raisiolaisten raju tahtotila näkyi "räppäämisen" lisäksi muun muassa kaikkien irtopallojen keräämisenä.

</p> <h3>Uudelleen voiton makuun sarjanousijaa vastaan</h3> <p align="justify"><img src="images/stories/ottelukuvat/IMG_3806_crop2.jpg" width="200" height="300" alt="IMG 3806_crop2" style="float: right;" />Morbid Basket otti kauden toisen voittonsa ailahtelevalla pelillä kotonaan sarjanousija BC Sisusta. Porilaisten tiedettiin keskittävän ratkaisunsa vain muutamalle pelaajalle ja MB onnistuikin puolustuksen roolituksessaan hyvin. Mitään hienouksia peli ei tarjonnut, mutta kokenut MB pystyi junnaamaan voiton sisukkaasta ja nuoresta vierasjoukkueesta kaikkien pelaajien yllettyä pisteille.

Neljännen jakson alussa joukkue koki ensimmäisen miesmenetyksenkin vielä määrittelemättömän pitkäksi aikaa Toni Mikkolan väännettyä polvensa kipeästi.

 
Morbid Basket96 - 81BC Sisu
25-20, 23-23, 31-23, 17-1531.10.2007 18:30Pohjois-Hervannan koulu, Tampere
SPECTATORS: 5
Morbid Basket, TampereTuomarit: Leppänen Pekka, Autio Ville
Isojoenrannan Sisu, Pori
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
15Okemo Elvis*Cx757120
21Järvinen Hannu*Cx445518
45Syrjänen Janne*F 4-4210
12Hurri Lauri*G --9-9
41Mikkola Toni*Fx36--9
23Talvitie Jukka*F 3-238
9Haijanen Antti*Fx24--6
24Pitkänen Lauri*G,F ---66
25Kokkala Juha*G,F 2-2-4
10Salo Tatu*F -4--4
8Vartiainen Sami*Gx--2-2
#Pelaaja PosSQ1Q2Q3Q4P
23Kuusiluoma Mikko Fx9107632
5Kokko Mikko Gx542718
6Niemi Joonas G,Fx465-15
9Nevala Aapeli G,Fx--8-8
13Perttula Veli-pekka Cx23--5
32Auressalmi Teemu G --123
45Leppäkoski Miro*F -----
43Vaurio Tapani G -----