Seuran lyhyt historiikki

team1 smallTässä historiikissa käydään läpi Morbid Basketin värikästä historiaa vuosien varrelta. Seuramme sai alkunsa vuonna 1992 koripallosta innostuneen kaveriporukan järjestämästä koripalloturnauksesta. Vuosien varrella seura on kasvanut hieman tuota kaveriporukkaa isommaksi, pyrkien kuitenkin säilyttämään alkuperäisen ilmeensä.

Historiikki on jaettu kausikohtaisiin sivuihin joilla on yksityiskohtaisempaa tietoa kulloiseltakin kaudelta. Kausikohtaisille sivuille pääsee päävalikon "kaudet"-kohdan kautta.

Seura

Seuran puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2016 lähtien Ilpo Heiskanen. Vuosina 2012-2016 seuran puheenjohtajana toimi Tuomas Korhonen, sekä vuosina 1998 - 2012 puheenjohtajana Olli Tuomi. Olli nostetiin toimikautensa päätteksi ansaitusti seuran kunniajäseneksi kiitokseksi pitkästä toimikaudesta ja työstä seuran kehittämiseksi. Seuran alkuvuosina puheenjohtajana toimi Markus Reinikka.

stamp

Toiminta

Seuran virallinen logoSeuran ensimmäinen joukkue sai nimekseen Mo-Basket kaudelle 1993-1994. Myöhempinä kausina joukkue esiintyi niin Koripalloliiton läntisen alueen sarjoissa kuin yhden kauden Kortteliliigassakin eri nimillä. Seuraa tehtiin sarjoissa tutuksi nimillä Banzai! Morbid, St. Morbiz, Morbid Boyz, Rahat tai Pallo, sekä Puhdas Tahto, kunnes 2000-luvulle tultaessa edustusjoukkueen nimi lopulta vakiintui Morbid Basketiksi.

Kaudelle 2002-2003 edustusjoukkue nousi viimein IV-divisioonaan. Nousun jälkeen päätettiin perustaa myös uusi joukkue, Koritehdas, V-divisioonaan. Myöhempina kausina kun seuran joukkueet nostivat edelleen tasoaan, tuli pian ajankohtaiseksi perustaa jo kolmas joukkue. Uusi joukkue, Hand of Morbid, perustettiin suoraan IV-divaritasolle kaudelle 2005-2006. Samalla kun seuran edustusjoukkue kipusi aluemestaruussarjaan II-divisioonaan kaudelle 2006-2007 seuralle perustettiin myös neljäs joukkue, Morbid All-Stars, V-divisoonaan. Kaudella 2015-2016 seuralla on neljä joukkuetta, joukkueet III-, IV- ja V-divisioonissa sekä Tampereen Kortteliliigassa.

Alla olevassa taulukossa on esitetty seuran joukkueet kausittain.

  93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14
II                           MB MB MB        
III                       MB MB   HoM HoM
MB
HoM
MB
HoM
MB
HoM
MB
HoM
MB
HoM
MB
IV                   MB MB   HoM
HoM
KT
MAS
KT
MAS MAS MAS MAS MAS MAS MAS
V MB   MB MB MB MB MB MB MB KT KT KT KT MAS   KT KT KT KT KT KT KT
Kortt   BM   BM BM BM
 MB=Morbid Basket, KT=Koritehdas, HoM=Hand of Morbid, MAS=Morbid All-Stars, BM=Banzai! Morbid

 

Jäsenet

Lisenssipelaajien määrä on kehittynyt samaan tahtiin kun joukkueidenkin määrä on kasvanut. Parina viime kautena seuran lisenssipelaajien määrä on vakiintunut noin 50:een. Tämän lisäksi seuran järjestämissä harjoituksissa käy n. 10-15 henkilöä kausittain jotka eivät pelaa missään seuran joukkueissa. 

Lisenssikehitys

Näin olleen Morbid Basket on ollut jo jonkin aikaa suurimpia Tampereen alueen aikuiskoripalloseuroista. Jo viidentenä kautena peräkkäin olemme alueen toiseksi suurin miesten aikuiskoripalloseura (maksetut aikuisten harraste- ja kilpalisenssit,  18 vuotta täyttäneet miehet): 

Seura 2006-2007 2007-2008 2008-2009 2009-2010 2010-2011
BC Nokia 68  75 68 65 59
Morbid Basket 51 48 53 47 54
Tampereen Pyrintö 47 27 30 34 34
Tampereen NMKY 34 27 37 37 31
Raholan Pyrkivä  27 27 16 35 36

Johtuen seuran tasaisesta kasvusta vuosina 2005-2007, pärjäsimme hyvin myös maanlaajuisessa kasvuvertailussa. Kaudella 2005-2006 Morbid Basket oli 7. eniten kasvanut seura Suomessa prosenttuaalisesti mitattuna.

Kausi Edellinen kausi Kausi Kasvu-% Sija valtakunnallisessa vertailussa
2005-2006 23 37 60,9% 7.
2006-2007 37 51 37,8% 18.

 

Peliasuja vuosien varrelta

jersey1 front_small  

jersey1 back_small

jersey2 front_small  shorts small
jersey3 front_small